Toivepostaus: Me,Myself and I

Mult pyydettii postaust,jossa kertoisin must itestäni ja musta ja Jonatanin isästä,  Mä en oikee tiiä mitä mä taaskaa kirjottaisin joten kirjotan lähinnä vaan mitä tulee mieleen itestäni. :´D

Mä siis asun Kotkassa,eli oikeestaan mun varmaan pitäis sanoo "mie tai miä",mut se ei tunnu enää kovin luontevalt.. En tiiä miks kirjotin tosta.. ajatus harhailee. Hmm.. No kuten mä oon jossai aikasemmas postaukses kertonu, mul on isosisko Alexandra,pikkusisko Nadja & pikkuveli Vasili.Ja kyllä, olen suomalainen. Mut se siitä..
  Mä asuin vähän aikaa ( n. vuoden ) Helsingissä,olin opiskelemas parturi-kampaajaksi,yksityisessä koulussa. Mut mä mokasin. Se uutuuden viehätys vei voiton, mä asuin erikaupungis ku mun vanhemmat,ja olin vihdoin vapaa,sain tehä ihan mitä mä ite halusin, se oli myös mun eka kerta ku asuin yksin. Ja loppu tulos oli aika kamala,ei todistusta..Mä en valmistunukkaa,vaikka koulu ois kestäny vain 9kk! UPS. Mä aloin myös seurustelemaa silloin.. Jessen, siis Jonatanin isän kanssa. Alku suju hyvin, mä lähdin aina sunnuntain takas helsinkii,ja palasin taas perjantaina kotkaan.. Mut lopussa seki muuttu, mä en mennykkää helsinkiin vaan jäin  Jessen luo. Joo tiedän.. todella tyhmää..Kaduttaa.
  Koulu loppui, ja vanhemmat ei vieläkään tienny et todistusta mä en tule saamaan..Muutin takas kotkaan,nyt Jessen kanssa yhteen. Pian isä saikin tietää mun koulu "menestyksestä". Äiti ei voinu olla vihanen, ei se sitä maksanut,vaan iskä.. Isä taas ei osaa olla vihanen..Ei se ole koskaan suuttunu mulle, tai huutanut... Siis ei nytkään. Pettymys kuitenki paisto sen silmistä,ja mua hävetti.. Mut tehty mikä tehty.
  Me asuttiin Jessen kans vähän aikaa mun isän vaimon kämpässä,mut pian me muutettiin toiseen,vähän isompaan asuntoon. Meijän suhde sujui vaihtelevasti..Mua ei enää kiinnostanu dokaus,ja joka pvä kavereiden kans oleilu, ja lojuminen. Jesse taas on aina ollu ihminen,joka viihtyy kavereiden kanssa,ja joka harvemmin olis kotona. Joskus mulle santtiin et "Mä oon niiin ylpee susta ku sä oot saanu Jessen rauhottuu." ja muita vastaavia kommentteja. Joo rauhottuhan se aika paljo,kun vertaa aijempaan.. Ei pitkiä suhteita,ei ns kotia, vaan kavereiden nurkissa pyörimistä ja dokausta. Ei me muuten riidelty, paitsi sen juomisesta..Muuten oli aina hauskaa, ainaki mulla :D Mä nautin sen seurasta, ja meijän yhteisistä ajoista. Kun molemmat sai toisen hymyilemään,ja nauramaan. Kateltiin leffoja,käytiin kaupas yhessä ja yleensä Jesse teki ruoan,vaikka joka kerta se silti kysy multa mitä mausteita se laittaa.Kyllä se ties sen oikeesti.
  Sit yhtäkkiä mä olin raskaana. Tulin sinä päivänä helsingistä,ja käytiin illalla apteekissa ostaas raskaustesti.
Koska mun menkat oli myöhässä. Olin tehny n.kk aikasemmin jo yhen testin, ja se oli negatiivinen. Ajattelin etten mä nytkään olis raskaana,ja tein testin lähinnä koska Jesse halus. Mä muistan ku me tultiin kotiin,ja Jesse koitti saada mut heti tekee sen, hyvä ettei juottanut pakosti vettä et tulis vessa hätä. :´D Sit mä lopulta testin tein, Jesse puhu sillä aikaa puhelimes makkarissa.. Tuskin ehti edes sitä 3 min mennä,kun tikussa oli jo 2 viivaa.. En voinu muuta ku tuijottaa sitä suu auki. Mut raskaushan oli siis toivottu. En voinu uskoo silmiäni.
Näytin testin Jesselle, joka puhui edelleen puhelimessa,ja sai jotenki sanottua sinne että jutellaan myöhemmin.. ensimmäiset sanat mitä se sano mulle oli et " oot sä nyt siis raskaana!? " mä aloin itkeä ja kömmin Jessen kainaloon sängylle, se halas mua.
  Raskausaika oli aika sekavaa.. Riideltiin,muutettiin taas isompaan kämppään (3h+k, jossa mä asun siis edelleen Jonatanin kanssa) kuitenki molemmilla oli kai jonkilainen ajatus tulevasta, ja siitä et meistä tulee perhe. Kämppä alkoi täyttyy vauvan tarvikkeista,vaatteista,hoitotasosta ja pinnasängystä. Pian tuli uudet vaunutki. Me käytiin neuvolassa yhessä ja pääpiirteittäin kaikki oli ihan ok. Välillä meni paremmin, toisinaan taas ei.. Oltiin kesällä varmaan pari kk Jessen äidillä, ja synnytys alko lähestymään.
Kuitenki n.3 vko ennen Jonatanin syntymää tapahtu jotai peruuttamatonta... Jokainen varmaan osaa kuvitella mitä...Se oli sitte siinä. Niinku mä kirjotin jo joskus aikasemmin, mitään perhettä ei ollu enää tulossa,vaan me erottiin.. Mä en o varmaa koskaa kokenu mitään yhtä kamalaa,tuntu et koko maailma ois romahtan päälle,ja silti piti olla vaan vahva,ja miettii tulevaisuutta.Ei voinu vaan pistää ranttaliksi,ja olla välittämättä. Mähän olin raskaana,ja pian äiti. Jesse tulee aina olemaan mun lapsen,Jonatanin isä,ja mun on vaan tultava toimeen sen kanssa, ja pidettävä yhteyttä, vaikka aina ei tunnu et haluisin. Mut ehkä joskus,me voidaa olla toistemme seuras normaalisti.. Niin, et kumpikaa ei käännä päätä pois ku katse kohtaa. Nyt se tuntuu lähes mahottomalta. Jesse oli mukan synnytykses,ja alussa kävi meillä. Mut sit taas meijän välit huononi, ja loppuu ei tolle näy..vielä. Eniten harmittaa Jonatanin puolesta,mä sanoin Jesselle jo kauan ennen sen syntymää, et mä haluan et mun lapsella on isä.

 Tulipas pitkä :- D toivottavasti ne joita kiinnostaa, jaksaa lukee ton. Ja toivottavast toi nyt kertoo edes jotain siitä, mitä ootte halun kuulla ?!?

<3. Natalie